Formula 1 VPN-Suomi

Elämäntapa,Matkailu,Yleinen

Sataa lunta

04.12.2012, Helena Kyrölä

  1. Lumisadetta ja enteitä

Talvi on tullut ja maan peittää lumikerros joka on kinostunut kasoiksi kulkuteille. Olin varannut etelänmatkan mutta peruutin sen mieheni ammattiyhdistyksen pikkujoulujuhlien vuoksi. On vuosia siitä kun viimeksi olen ollut pikkujoulujuhlissa, sellaisissa oikeissa ja vaihdoin matkan myöhempään ajankohtaan tulevaisuuteen siis.

Hassua oli että viimeksi kun lähdin itsekseni etelään oli myös lumimyrsky ja pakkasta.
Olin suunnitellut säästöbudjettimatkan ja olin varannut tarjousmatkan Ruotsinlaivalla Tukholmaan ja Tukholman Arlandan lentokentältä sitten lentäisin Etelän saarelle talvilomaa viettämään
.

Lumimyrsky silloin uhkasi pilata kaiken, raitiovaunulla pääsee hyvin satamaan jos on hyvä kli. utta lumimyrskyssä voi yllättää matkan hitaus ja niin kävi minullekin ja satamassa näin kuinka lähtöselvityskonttorien luukut suljettiin ja laiva oli jo lähtenyt. Ei siinä lohduttanut että muitakin ”Matti Myöhäisiä” oli terminaalissa itkemässä sitä että kelin takia myöhästyivät risrtilyltä.

Mitä sitetten tein? Kotiin takaisin pikapikaa ja netti auki! Nettikaupasta löysin yhden paikan lentokoneeseen, se maksoi kamalasti mutta en halunnut uhrata kolmen viikon lomaani. Matkalaukut piti purkaa koska pienkoneeseen sai ottaa mukaan vain yhden pienen laukun.

Onnekseni pääsin kuin pääsinkin perille ”Lomasaarelle” ilman sen suurempia kommelluksia. Ja loma oli antoisa, liikkuvan ihmisen kuntoiluloma. Sen loman aikana näimme kaukaa kuinka tsunami muodostui valtamerelle, mutta se meni onneksi vastapäiselle rannalle. Oli uhkaavaa nähdä horisontissa meren pinnan kaareutuva kuin kuplaksi. Höpsistä, näköharhaa olisit sanonut mutta uutisista luimme että se oli tsunami.

Nyt en lähtenyt matkalle ja niin olen kohdallani rikkonut karman. Tietokoneen nettiyhteydet alkoivat reistailla, e-meili meni pois pääältä, vanha blogini lakkasi toimimasta mutta ne pikkuvaikeudet oli helpompi selvittää kotona. Nyt odottelen sitä matkaa Teneriffalle innolla. Olen pakannut matkalaukkua ja lainasin kirjastosta matkalulehtiä kerratakseni mitä kaikkea paikanpäällä siellä voinkaan tehdä.  …


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *