Lainaa.com

Arkisto helmikuu 2014

Yleinen

Aarrearkku

15.02.2014, Helena Kyrölä

Olemme alkaneet asettua asumaan tänne Kallbohon. Vielä on tavarat säkeissä odottelemassa kaappeja joihin ne voi sijoittaa. Olen saanut oman harrastus- huoneen yläkerrasta. Ikkunan eteen sijoitin vanhan kirjoituspydän ja talon varastosta löytynen mukavan työtuolin. Meidän ei ole paljon tarvinnut hankkia uutta. Yhdistimme kotimme kaksi sinkkua pari vuotta sitten ja meillä on tavaroita kaksin kappalein ja toiseksi …

Yleinen

Helmikuu helisee

15.02.2014, Helena Kyrölä

Omassa talossa Nyt ollaan kuukauden verran pidetty avomiehen kanssa omaa taloa. On tehty remontia ja siinä samalla on muuutettu tavaroioitamme edellisestä kodista. Huh huh, ettei voi muta sanoa.  Kaksikerroksisen talmme lattia on saanut uuden laminaattiparketin alakertaan. Katot maalattiin ikävän mustista perinteisimmän valkoisiksi. JA nyt odotellaan että saadaan uusia kaappeja. Miten ihmeessä edelliset asukkaat ovat selvinneet …