Tämän kesän kesäkuun toisena viikonloppuna olin Kangasalla jossa osallistuin Shamaaniviikonloppuun jonka järjesti Shamaaniveljet, Roy ja Nella. Sielunmatkat tehtiin päihtettömästi Ukkojärven maisemien inspiroimana Shamaanirummutuksessa, Kangasalan Lepokodin salissa. Ryhmässä oli kaksitoista matkustajaa, kaikilla oli omat matkansa jotka käytiin läpi. Nämä matkat on kirjoittajan omia.
Ensimmäinen matka, SIELUNELÄINTÄ etsimässä.
Shamaanirummun ääni kaikui nopeana rummutuksena ja nukahdin mietiskelytranssiin. Lähdin kävelemään metsätietä kunnes tulin vanhan koivun luo, sen kyljessä on pieni kolo. Pienenin ihan pieneksi ja menin sisälle koivun tuohessa olevasta aukosta. Aukko laajeni vaaleansinisenä, ensiksi näin valkoisen kaariportin mutta siittä en pääsyt vielä, mutta mennessäni portin ohi avautui maisema pastellinväriseksi horisontiksi: kävelin pastellinvärisen valtameren rannalla ja vastaan tuli vaaleanpunainen sika. Oletko minun sieluneläin kysyin sialta? En ole, se vastasi. Jatkoin leijumalla matkaa ja vastaan tuli iso ruskea karhu kävellen kahdella tassulla. Oletko karhu minun sieluneläin kysyin karhulta ja se vastasi tiiukasti: En ole! Rannalla oli kapea kuunsirpin muotoinen purjevene, ja veneen kapteeni veneen perässä. Kuunsirppivene lähti purjehtimaan rantavesiä myöten, rannalla näin pienen valkoisen hiiren. Oletko minun sieluneläin kysyin hiireltä, se vastasi vikisten: En ole. Hirvi löntysti ja polski rantavedessä kahlaten ja kysyin hirveltä joka oli harmaan värinen. Oletko minun sieluneläin, se vastasi mylvien: En ole. Aallot keikuttivat kuunsirppivenettä ja putosin veneen reunan yli valkoiseen tyhjyyteen. Tunsin kuinka oikea jalkani irtosi ja vasenta jalkaa nyittiin pitemmäksi. Iso mustanharmaa lintu sieppasi minut kynsiisä ja vei minut rannalle. Kuulin rummun joka herätti minut, samalla oikea jalkani tuli takaisin paikoilleen ja heräsin. En saanut vielä sieluneläintä.
Toinen matka: VOIMAELÄINTÄ etsimässä.
Shamaanirumpu alkoi rummuttaa ja pääsin uudelle matkalle. Menin samaa tietä kuin edellispäivänä vanhan koivun luo. Pienenin ja kiipesin vanhan koivun kyljessä olevalle aukolle, ja menin sisälle tuohen alle. Ohitin pastellinvärisen alueen ja pääsin valkoiselle kaariportille ja portista seuraavalle alueelle jossa leijuin valkoisenharmaassa udussa. Lähdin kävelemään tuskin erottuvaa polkua pitkin. Ensin tuli kettu vastaan. Mitäs kettu, kysyin. Se vastasi että ei ole mitään asiaa ja juoksi tiehensä. Sitten vanha iso ruskea karhu tuli vastaa, sillä ei myöskään ollut asiaa ja se juoksi tiehensä. Pienenin pienenemistäni ja minut tuulenpyörre ohjasi valtavan muurahaiskeon luo. Minua odotettiin, vastassa muurahaiskeolla oli muurahaisien valtuuskunta sekä muurahaisien joukko-osastoiksi järjestäytyt muurahaislegioonat valtavine leukoineen osoittivat kunnioitustaan eturaajojaan yhteen hieromalla. Muurahaisilla oli kysyttävää tulevaisuudestaan. Minut saatettiin kuningatarmuurahaisen munimissaliin ja kuningatar halusi tietää jatkuuko heidän asumisoikeutensa vai pitääkö muuttaa. Kannattaako korjata vanhaa kekoa seuraavaksi talveksi vai pitäisikö muuttaa. Kerroin muurahaiskuningattarelle muurahaistulkin välityksellä että kannattaa jäädä samalle paikalle asumaan. He eivät olleet minua pitkään aikaan nähneet ja ihmettelivät sitä. Lupasin käydä vastakin metsässä heitä tapaamassa välillä silloin tällöin. Ja muistutin vanhasta sopimuksesta että ihmiset pysyttelevät omilla alueillaan mikäli mahdollista ja muurahaiset omilla alueillaan ja omilla poluillaan. He ovat kolmekymmeentä vuotta asuneet samalla paikalla, ja heidän kekokommuuninsa on todella vaikuttavan kokoinen. Kysyin vielä että ovatko he minun sieluneläin? ei emme ole he vastasivat. Ei hyönteinen voi olla ihmisen sieluneläin, mutta oletko edes ihminen, miksi olet noin pieni? Mitä jos syötetään hänet toukillemme, siellä ehdottivat muurahaislähihoitajat. jotka vartioivat ja hoitivat munia ja toukkia. Mutta kuningatar määräsi säästämään minut. Minut vietiin muurahaisoppaan toimesta keon ylätasanteelle keon huipulle jossa minua odotti koivunlehti. Istahdin koivunlehdelle opasmuurahaisen kanssa, laskettelin keon reunaa lehdellä lehtiruodista kiinni pitäen maahan asti. Tömähdin maahan ja isonin vähän. Siitä lensin sieluni siivin pastellinväriseen sumuun josta tuli esiin lauman norsuja jotka kertoivat että ovat minun sieluneläin ja voimaa. He ovat olleet työttömiä, turisteja ei tullut heillä käymään ja he ovat silti joka päivä ulkoilleet purolla ja ovat leikkineen metsikössä asuinsijansa lähettyvillä. Norsuista reunimmainen nosti minut kärsällään pastellinvärisen meren rannalla olevaan kuunsirppiveneeseen, oli kiire jo takaisin, shamaanirummun ääni alkoi kuulua voimakkaammin. Kuunsirppiveneen kapteeni jakautui kahdeksaksi soutajaksi ja vene isoni ja matka jatkui nopeasti kahdeksan soutajan soutamana. Rannalle päästyäni minut pyydettiin kettujen luo, heillä oli poikasia ja he leikkivät piirileikkiä. Menin vähän aikaa piirileikkiä kettujen kanssa kunns pääni oli pyörällä. Irtosin piiristä ja karhu tuli vastaan, se tervehti ja pötki pakoon kireesti pienten hiirien vikistessä sen jaloissa. Astuin takaisin rannalla odottavaan kuunsirppiveneeseen ja purjehdin sillä valkoisen kaariportin luo, kiipesin ulos koivun tuohen alta takaisin ihmisten maailmaan.
Muurahaiskeon ylätasanne ja sisäänkäynnin ”aula”.
Valtava muurahaiskeko.
Kolmas matka
Kolmannelle matkalle rummut ei vieneet, mutta rentouduin rumpujen äänissä.
Shamaani, Shamaanirumpu, sieluneläin, sielunmatka, voimaeläin