Työn ohella eli oliko elämäni pelkkää työntekoa?
Työ on elämässä tärkeä asia, vaikka näyttää siltä että olisin ollut työlleni omistautunut, se oli vain osa elämääni. Työssä aikuinen viettää suurimman osan hereilläoloaikaa mutta aina jaksaakseen työssä pitää olla myös vapaa-ajalla työn vastapaino. Joillekin se on perhe, mutta en onnistunut kehittämään itselleni kunnollista perhe-elämää aikuisena, vaikka alunpitäen tavoittelinkin sitä kaikkea mitä ihmiselle elämään kuuluu. Minua on jopa myöhemmin epäilty nk. kiertäväksi jengiksi koska olen ollut niin monessa mukana, mutta uskokaa vain, olen kaikkeen ehtinyt itse, omana itsenäni. Onhan minulla omat kromosomit ja sormenjäljet ja hampaatkin. Så.
Täytin itsenäistä vapaa-aikani hyvillä harrastuksilla ja kultturi, taide ja kuntoilu täyttivät elämässäni olevaa perhetyhjiötä. Kävin taidenäyttelyyissä, teatterissa ja joskus elokuvissa, en kovin usein mutta aina kun tapahtui jotain mieleniintoista. Aika nuorena löysin lauluharrastuksen kun pääsin Solenne-kuoroon. Terveyttäni ylläpidin kuntoilemalla: hölkkää, kuntosalia, uintia ja kuntojazztanssia mm. Lomilla kävin välillä ulkomaanmatkoilla lomarannoilla. Myös lueskelin paljon, kuuluin kirjakerhoona ja tilasin melkein kaikki uutuuskirjat kotiin. Ja tuhlasin liikaa rahaa ja olin usein korviani myöten veloissa. Ompelin vaatteni itse ja tein neuleita koska olin nuorena aika hoikka ja kurvikas ja valmisvaatteet olivat silloin vain toiveissa. Nykyään kyllä valmisvaatteet sopivat, useimmiten. Osallistuin myös järjestötoimintaan, kävin ammattiyhdistyksen kokouksissa ja kuuluin Pirkanmaan laboranttiyhdistyksen johtokuntaan ja laboranttipäivät-valiokuntaan.
Liikunta oli tärkeä terveyttä ylläpitävä valine. Kävin lenkillä melkein joka aamu kesällä, Talvisin hiihtelin ja kävin kuntosalilla ja uimahallissa, Melkein joka päivälle oli jonkinlainen liikuntasuoritus. Pyöräilin useimmiten kaikki matkat kaupungin sisällä.
”Juoksukone”. Hatanpään urheilukerhon naisjuoksijoita.
Suomi juoksee, ja myös minä juoksen, kuvassa vasemmalla.
Osallistuin työpaikan urheilukerhon toimintaan, olin mukana Suomi-juoksussa ja Pirkan hölkässä ja kävelytapahtumissa, jos terveys kesti. En kuitenkaan ollut mikään nk. ”himourheilija”, osasin myös levätä. Oli hoikka ja hyväkuntoinen, ei ollut paino-ongelmaa niin kuin nykyään, mutta se johtuu geeneistä. Isoäitini ja äitini ovat vanhemmiten olleet saman painoisia kuin minä nyt.
Olen mielelläni laulanut pienestä asti. Kummisetäni Urho, kun oli käymässä meillä, otti magnetofoninauhalle lauluani ja lauloin reippaasti laulun ”Pieni kissanpoikanen”. Magnetofoni oli meillä uusi ja jännittävä asia. Isälläni oli matkalaukkulevysoitin ja äänilevyjä, niitä kuunneltiin välillä. Kävin Tammerkosken tyttölyseossa keskikoulun ja meillä oli silloin kouluaineena musiikkia useampi tunti viikossa ja opimme muusiikin perustiedot ja myös laulutaitoa. Olin jo TAYS:issä töissä kun eräs Helvi, tuttu laboranttiyhdistyksestä houkutteli minut pyrkimään laulukuoroon jossa itsekin kävi. Kuoro kokoontui viikottain Hervannassa ja johtajana oli kanttori P.A. Yllättäen laulukokeen jälkeen pääsin kuoroon ja musiikki vei usein mukanaan uusiin kokemuksiin. Laulukuoro oli paljon kaipaamani henkireikä rankan maailman melskeitten keskellä. Sain laulutunteja ja harjoitukssia oli useimmiten neljästi viikossa ja myös viikonloppuisin laululeirejä.
Solenne ja Uudet Virret
Harjoitella täytyi joka päivä: äänenavauksia ja piti opetella ulkoa kuorostemmat. Lauloin ensimmäistä, toista tai kolmatta sopraanoa ja myös ensimmäistä alttoa, sen kuoron kokoonpanon mukaan. Laulajia oli, harvinaisempia ääniä kuten miesäänien baritoni ja alempi basso olivat usein yhden äänen varassa.
Solenne Unkarin matkalla, Pustalla hevosten luona.
Minä ja unkarilainen hevonen ja hevosmies.
Solemne, merkitsee juhlallisesti. Solenne oli Tampeen seurakuntayhtymän musiikkitoimen tukema seurakuntien edustuskuoro, kamarikuoro. Harjoittelimme joka vuosi kahdeksan isoa konserttiohjelmaa, maallinen että hengellinen joulukonsertti, Itsenäisyydenpäivän konsertti, maallinen että hengellinen kevätkonsertti sekä silloin tällöin osallistuttiin kuorokilpailuun, pidettiin kahvikonsertteja joilla kerättiin rahaa toimintaan,sekä myös pienempimuotoisia esityksiä oli. Pienemmissä kokoonpanoissa 4-8 laulajaa esiinnyimme tilauksesta häissä ja kaikenlaisissa juhlissa. Piispan käydessä toimimme kirkkokuorona ja usein nk. tuomas-messuissa. Hoidimme myös ”Kauniit Joululaulut” -tapahtumat.
Kehittyäkseni laulajana opiskelin Tampereen musiikkiopistossa musiikin teoriaa ja Seurakunnan laulukoulussa laulutaitoa. Ja me lauloimme hyvin ja olimme kauniita. Nauhoitimme uuden virsikirjan ilmestyttyä kaikki virsikirjan virret videokaseteille joita myytiin laitoskäyttöön. Ne oli eräänlaisia virsikaraokevideoita. Niitteen nauhoittamiseen meni vuosi, ja kaikki liikenevä vapaa-aika. Vietimme leirikeskuksissa viikonloppuja virsien merkeissä, ulkona ja sisällä, äänitteitä oli mukana tekemässä äänittäjä, äänitarkkailija ja kuoroon kuuluvia muusikoita instrumentteineen. Meillä oli hauskaa äänittämisen väliajalla, kerran tanssimme leirikeskukessa polkkaa kun muusikkomme innostuivat ja opetin sitä kuoronjohtaja P.A.llekin.
Muutaman vuoden välein kuoro kävi esiintymiskierroksella ulkomailla asti. Pääsin mukaan Unkarin matkalle, se oli Neuvosto-aikana ja siellä meidät otettiin hyvin vastaan. Pidimme konsertin melkein joka päivä, ja saimme uusia suhteita ja myös vastavierailuja Unkarista Suomeen Tampereelle.
Välillä, kun en ollut musisoimassa, puuhastelimme laboranttiyhdistyksessä, järjestelimme tapahtumia ja kokouksia. Suomen laboranttiliitto järjesti joka vuosi ison tapahtuman, Laboranttipäivät ja myös pienempiä kokouksia ja virkistys- ja koulutusviikonloppuja. Laboranttien kokouksia pidettiin Tampereella kuukausittain ja jokakeväiset Laboranttipäivät, alkuun Hyvinkään Sveitsissä ja sittemmin Hämeenlinnan Aulangolla, sekä koulutusviikonloput olivat antoisaa vapaaehtoistyötä. Oli vuosi jolloin en ollut yhtään viikonloppua kotona, paitsi kesällä. Kesällä oli vapaata, lomaa kaikesta.
Iltaisin kun oli aikaa tein lisätöitä patologian laboratoriossa. Osallistuin mieten eturauhassyövän ja naisten rintasyövän kasvaineten lisätakistuksiin tekemällä paraffiinileikkeitä ja niistä värjäyksiä mikroskoopilla tutkittavaksi, niitä slaideja.
Huh huh. Jotenkin sitten alkoi mittani olla täysi. Kaiken kaikkiaan, vaikka elämäni oli täyttä, siitä puuttui jotain olennaista ja mietin silloin että mitä oikein teen. Oliko se sitten kolmenkympinkriisi tai jotain. Mutta jotain piti tehdä. Muutos elämässäni lähti alulle, kun kyselin Tamperelaisen syöpätutkimusprojektin johtavalta tutkijalääkäriltä, jos olisi mahdollista osallistua tutkimusprojektiin USA:ssa Kaliforniassa. Oli kuullut että siellä oli Tamperelaisia tutkijoita geenitutkimusprojektissa. Geenitutkimuksen menetelmät kiinnostivat minua, ja tiesin että Tampereen Yliopistolla oli alkamassa biokemian kurssi, jonne haaveilin mennä sitten myöhemmin. Ja kuinka ollakaan se tärppäsi ja sitten matkustin kolmeksi kuukaudeksi stipendillä aupairiksi San Fransiskoon ja osallistuin Observoijana mielenkiintoiseen tutkimusprojektiin. Kun palasin USA:sta kotiin, mikään ei ollut kuin ennen. Vapaa-aikana tein pieniä retkiä ja kävin itsekseni Bereleyssä, ”hippikaupungissa”, joka on SanFransiscon naapurikaupunkeja. Ostin kadulle asumaan jääneeltä hipiltä rannerenkaan joka on tehty malakiittihelmistä, se on vieläkin tallella. Hän ihaili mielestään kauniita hiuksiani, ne ovat sittemmin tummuneet ja harmaantuneet.
San Fransiscon geenilabran läksiäisissä, kotimatka alkoi.
Olin huomannut mietittyäni asioitani kuinka mitätön ja ssssurkea loppujen lopuksi olenkaan ja arvomaailmani jotenkin meni palasille ja mikään ei enää palanut kohdalleen. Kaikki muuttui. Se oli vuonna 1993.
geeniteknologia, Laboranttiliitto, laboranttiyhdistys, muutos, San Fransisko, Solemne, Solenne, Suomi juoksee, UCSF