Leikkasin mikrotomilla leikkeitä kudosnäytteistä kaupunginsairaalan kuudennen kerroksen laboratoriossa. Minulle oli hannkittu erikoisvalmisteinen työtuoli, jossa paino on polvien päällä ja näin jaksoin paremmin. Ohutleikkeet oli pari mikrometriä ohuita ja ne käsiteltiin ja liistrattiin lasilevyjen väliin eli slaideiksi joita voi tarkastella mikroskoopilla. Vieressä soi radio, tein töitä itsenäisesti. Ilmanvaihto oli täysillä koska samassa huoneessa käsiteltiin haihtuvia liuottimia ns. vetokaapeissa. Välillä tuotiin kiireellinen näyte leikkaussalista, siitä tehtiin pikadiagnoosi kunhan ensin tohtori katsoi sen ja jäädytin sen jääleikekoneeseen ja leikkasin siitä sen ohutleikkeen; ja näin leikkausta voitiin jatkaa kun selvisi onko kyseessä hyvän vai pahanlaatuinen asia. Koin olevani tärkeä ja hyödyllinen sairaalan osa.
25v.
Silloin jo asuin yksin parin kilometrin päässä sairaalasta apuutarhakaupunginosassa sijaitsevassa vanhassa rivitalossa. Olin kolmissakymmenissä ja sinkku. Vanhempien luota muutin omaan kotiin 29v. Etten naimisiin mennyt? Se on helpommin sanottu kuin tehty. Vanhempani oli kumpikin maalta muuttaneita ja meillä ei ollut senkaltaista tuttavapiiriä että olisin tutustunut sopiviin puolisoehdokkaisiin vanhempien ohjaamana. Silloinen keino löytää vastakkaisen sukupuolen seuraa oli harrastukset.
Koulussa teini-ikäisenä kirjoitimme kouluaineen joka kuvasi omia suunnitelmia silloin tulevan elämän suhteen. Suunnittelin silloin että hankin itselleni ammatin ja menen töihin. Sitten noin 24 vuotiaana menen naimisiin kunnollisen miehen kanssa ja hankitaan yhdessä omakotitalo läheltä kaupunkia ja merenrantaa. Ja lapsia voisi tulla kaksi. Lisäksi koira ja kissa. Minulla olisi puutarha jossa kasvattaisin kukkia ja salaattia, jossa linnut laulelvat aamusin.
Teini-iän visio elämästä jäi unelmaksi. Minulla oli poikakavereita, mutta nuorena ennen 20 en ollut vielä valmis vakavampaan suhteeseen. Ja vanhemmat kannustivat pysymään naimattomana kun sulhasaines oli hyvin vaatimatonta. Ja avoliitto playboi-tyyppisen miehen kanssa 20 vuotiaana ei syventyt mielestäni oikeanlaiseksi aikuiseksi vastuuntuntoiseksi parisuhteeksi ja lapsien hankkiminen sellaiseen teini-ikämäiseen suhteeseen tuntui luonnottomalta. En tarkoita ettei seksiä olisi ollut, mutta kaverini K.V.oli minua muutaman vuoden vanhempi ja hän oli kokeilunsa jo kokeillut sekä Airin että Sirke-Sirjen kanssa sekä tuhannen muun naisen kanssa ja siitä oli todisteena iso laatikollinen valokuvia miltä naiset näyttivät aamurakastelun jälkeen liivisillään tai ilman liivejä aamukahvilla. Sellaista se oli vapaa rakkaus: rakkautta jos haluaa, muttei ole pakkoa, eikä siitä seuraa jatkoa. Se oli sen ajan trendi, klubisuhteita. Miksi sitten sellaisen kanssa alun pitäen ryhdyin suhteeseen? Sitä on helppo sivullisetn spekuloida, oli yksinäinen ja päätin kokeilla jos siitä kehkeytyisi jotain. Syynä ei olllut seksikään, sellainen perusrakastelu puhtaaksipestynä perjantaisin, ei se mitään järisyttävää ollut.
Seksistä minulta on kysytty, olenko elänyt pelkkää nunnaelämää, vai onko minulla kenties jotain järisyttäviä kokemuksia. Ensimmäinen poikakaveri minulla oli rippikouluvuonna, silloin haleja ja suukon sain. Nunna en todellakaan ole elämältäni ollut. Ensimmäinen seksikokemukseni oli 17 vuotiaana ja sekin pitempiaikaisen tapailun jälkeen. Se jotenkin kuului asiaan, tai niin. Tarkoitus ei ollut ollenkaan teini-ikäisenä vakiintua ja kaiken vähiten koulupojan kanssa, kunhan tapailtiin, ajankuluksi. Jos nyt ajatellaan perheen perustamista niin se nyt vain ei onnistu vanhempien luona asuen kun käy kouluakin. Millä rahalla sitä olisi asunnot ja muut menot kuitattu? En halunnut ruveta sosiaalitukieläjäksi, piti olla jotain kunnollisempaa.
Oli vielä kaikenlaisia kavereita, ei ne yhdenyönsuhteet yöklubilta olleet niin innoittavia että niitä viitsisi edes muistella. Jos kaveri osoitti alkoholismiin taipumusta niin sellaiseet sai heti jäädä. Silloin ei ollut kotikaupungissani sinkkuklubeja että olisin tiennyt niistä, tanssiravintoloita ja yökerhoja oli. Ja tietenki kulttuuria kaikenlaista oli tarjolla. Jotenkin se elämä vain meni niin.
Ostin sen rivitalo studion kun avosuhde lopahti. K.V. rupesi alkoholistiksi eromme jälkeen (rauha hänen sielulleen, on jo edesmennyt) ja minä sitten keskityin työhöni. Kävin välillä klubeilla ja kuntosalilla ja harrastin kulttuuria niin kuin ennenkin ja laulukuoroa ja oli hyvä henkireikä ja sopiva sosiaalinen verkosto. Töissä lääkärit järjestivät minulle iltatöitä terveydenhuollon tutkimuksesta ja yksityispuoleltakin, että saisin asuntoani maksettua. Ja niin oli elämäni jälleen täyttä elämää, tyhjiä kohtia ei paljon jäänyt, tietenkin sen ikäiselle yksinoleminen oli haastavaa, en kuitenkaan löytänyt yrityksistäni huolimatta silloin uutta elinkumppania. Siinä vaiheessa eräs sairaalanosastolääkäri h.S. minua vähän vahempi pyysi deiteille ja olin ihan otettu. Hän ei halunnut julkista suhdetta ja hän treffailu muitakin naisia joita oli aina tarjolla. Nuorekas pitkähiuksinen skumbaaja oli jotain. Meille oli yhteistä työala, että oltiin sinkkuja sekä yhteinen kulttuuri. Hänellä oli oma purjevene ja pääsin muutaman kerran purjehtimaan, ehtona retkellepääsyyn oli että järjestän ruuat. Tein silloin ison padallisen pastaa mukaan parin päivän ruuaksi ja leipää ym. En ikinä ole osannut laittaa kunnollisia eväitä. Ja nytki ihmetytti etten ollut hommannut viinaa ja viinejä kassillista mukaa. En ollut silloin ikinä edes käynyt viinakaupassa, etten osanut sellaisia hommata. Hän silloin tällöin poikkesi töittensä lomassa kuuntelemaan klassista musiikkia CD-levyiltäni ja iltapäivärakastelun merkessä jos nyt olin kotona. Joskus hän soitti puhelimella kauheassa angstissa luokseen keskiyöllä tai aikaisin sunnuntai-aamuisti. Matkoilla hän kävi itsekseen tai muitten kanssa, MontEverestiä myöten. Ja usein vietti aikaa Espanjassa ja Kanariallakin. Se työlleen omistautuminen tarkoitti että työaikoina elämä oli täyttä mutta siitä irrottaudutaan vapaa-ajaksi ja työasiat ei lomalle seuraile.
Olin töissä kaupunginsaitaalan patologian osaastolla ja H:S: oli töissä TAYSissä. Kaupunginsairaalan labran lääkäreille ei otettu loma-ajoille virkasijaisia vaan lääkäreitten osuus eli leikkauspreparaattien tarkastelu ja dissekaatio ja mikroskopointi ulkoistettiin pätevälle taholle. Olin tärkeä linkki H:S:lle, kun hän vai minua deitille ja purjehtimaan ja pyysi saada niitä slaideja jos niitä jää, niin autoin häntä saamaan ne koske hän mielellään teki töitä niin paljon kuin jaksoi. Vaikka Kaupunginsairaalan työt oli perussairaanhoitoa ja kaltaiselleen spesialistille sillisalaatia hän tutki ne mielellää ja teki työnsä huolella.
Kesäkuussa eräänä kuumana iltapäivänä soitin taas H:S:lle ja pyysin jos hän ehtii dissekoimaan leikkauspreparaatteja. Ne oli olleet muutaman päivä formaliiniliuoksessa, poistettuja rintasyöpiä, sappirakkoja, suolia ja ihoa ym. Muut lähtivät jo kotiin kun työaikani jatkui silloin klo 18. Avasin hänelle ovet, sisälle yleensä virka-ajan jälkeen pääsi vain avaimella. Ylihoitaja oli töissä myös ja tuli uteliaana katsomaan kuka sinne tuli ja jäi juttelemaan urheilullisen skimbaajan kanssa. Hän lähti jossain vaiheessa ja kun H:S: sai työosuutensa tehtyä hän otti taskustaan avainnipun ja ehdotti, että mitä jos mentäisiin katolle ottamaan aurinkoa kun on hyvä ilma. Hän oli näpistänyt ylihoitajan avainnipun. Mitä siihen muuta kuin että mennään vain. Ja hän tiesi miten ylimmässä kerroksessa olevan kirjaston ovelta pääsee katolle. Huopakatto hihti kuumuutta, kun riisui työvaatteen sen päällä voi lojua. Aurinko paistoi ja tunnelma tiivistyi. H:S: veti minut syliin ja käänsi niin että oli hänen edessään ja han työntyi yhdellä kivikovalla työnnöllä sisääni ja täytti minut niin että tunsin halkeavan ja koin järisyttävän orgasmin ja kaverini huusi kuin leijona. Siinä samassa havahduin ja huomasin että katolta näkyi suoraan urheilukentälle jossa oli menossa urheilutapahtumaa ja urheilijat hurrasivat. Niin minusta tuli korkeimman tason palauttaja eli olin rakastellut lääkärin kanssa sairaalan katolla auringossa. H.S. rauha hänen sielulleen, on jo edesmennyt. Hän jätti maallisen vaelluksensa samana päivänä 30.6.1998, kun jätin virkatyöni kaupunginsairaalassa.
Sittemmin jatkoin elämääni lähtemällä opiskelemaan ja muutin Helsinkiin ja sittemmin Porvooseen. Asun omakotitalossa jossa on puutarha, minulla on kissa ja avomies, merenrantaan on pari kilometriä.