Opiskelin Diakoniaopistossa perushoitoa, opiskelu kaikkiaan kesti kaksi vuotta kolmen vuoden sijaan koska aikuisopiskelijana sain hyväksiluettuna yleissivistävien aineiden kursseja koska olin käynyt lukion. Muissa aineissa vaikka olin niitäkin osittain opiskellut sain jatkaa siitä mihin olin edellisissä opinnoissa päässyt eli uutta tietoa ja taitoa oli runsaasti saatavilla. Minulla oli oma kurssi, oma kurssinumero ja olin myös oma tuutorini koska opiston tuutori ei suostunut minua tuutoroimaan koska olin ylioppilas ja artenomi. Parhaani tein ja selvisin opinnoista ja johtava sairaanhoidonopettaja suostui koulun viimeisellä viikolla allekirjoittamaan opitotodistukseni näyttäen pitkää naamaa, hän ei vissiin ollut uskonut että kevyen lajin ihmisenä suoriutuisin rankasta kurssista. Paras oppimiskokemukseni oli Diakonialaitoksen Hoiva Oy:n hoitokodeissa. Alunpitäen suuntauduin kehitysvammaisten hoitoon mutta sairaanhoidonopettajamme oli sitä mieltä että olin jo antanut tarpeeksi sillä erää heille ja ohjasi minut vanhustenhuoltoon työharjoitteluun vanhusten terminaaliosastolle, koska siitä voisi olla minulle enemmän hyötyä, niin kuin siten olikin. Ekan opiskeluvuoden viimeisen työharjoittelun tein Scilla-kodissa jonne ilmoittauduin sijaisrinkiin, ja he alkoi soitella minua töihin jos hoitajia tai hoitoapulaisia ei tullut töihin, iltavuoroon ja yövuoroonkin. Loppujen lopuksi minut palkattiin Scillaan hoitajaksi vihkimisen jälkeen äitiyslomasijaiseksi.
Perussairaanhoito hoitokodissa on asiakaslähtöistä, hoitajan pitää oppia olemaan nöyrä hoiva-asiakkaan kanssa. Työ tapahtuu aika paljon resurssien ehdoilla, aikaa pitää silti olla kaikille. Odotin että saisin vastuualueekseni koulutuksestani johtuen virkistystoiminnan, mutta pyykinpesu ja liinavaatteista huolehtimenen oli paljon tärkeämpää hoitokotiosaston toimimisen kannalta, viihdyttämiseen oli hankittu automaatti jossa ol vanhuksille sopivia juttuja ja vanhaa musiikkia heille valittgavaksi, eli usein asiakkaat vietiin pyörätuoleissaan päiväsaliin ja pöydän ympärille istuskelemaan ja sitten vain laite päälle, että kerkisin hoitaa pyykkiasiat erää perushoitajan kanssa. Ja sitä pyykkiä riitti. Kahdella isolla pesukoneella pestiin heidän vaatteet ja siivousliinat, liinavaatteet huolleettiin pesulapalveluissa, ne tuotiin isoissa rullakoissa osastolle ja ne piti jakaa kaappeihin. Samoin asiakaiden pyykit piti järjestää heidän omiin kaappeihin pidettäväksi.
Autoin usein myös osaston keittiössä. Osasin käyttää isoa tiskikonetta, sen olin oppinut aikaisemmin Tampereella kun kuuluin laulukuoro Solenneen. Usein keräsimme rahaa toimintaan ja hyväntekeväisyyteenkin järjestämällä kahvikonsertteja, talkoilla. Osastolla oli hoitoapulainen yleensä, mutta hän ei ehtinyt kaikkea ja silloin pani muu osaava henkilökunta tuulemaan ja hoitivat tiskit alta aikayksikön. Myös ruuanjakelu kuului hoitoapulaiselle, opettelin ruuanjakelua. Hävikkiruokaa ei osastttolta jäänyt, ruoka tuli keskuskeittöstä ja se oli tarkkaan laskettu kuinka paljon kukin syö. Henkilkunta sai maistaa ruokaa mutta ei saanut istuutua sitä syömään, jos halusi syödä koko aterian niin se oli henkilökunnan ravintolassa laitoksen piha-alueen toisella reunalla, sama ruokala jossa opiskelijat syövät. Opiskeluaikana ruoka oli ilmainen muta kun meni töihin niin piti ostaa ruokalippuja. Aamuisin oli tarjolla yökön keittämä aamupuro, se oli tavallista hiutalepuuroa ja yökkö sai päättää että mitä puuroa tekee. Sunnuntaisin keitettiin laktoosittomasta maidosta riisipuuroa. Puuro teki aina kauppansa ja sitä keitettiin niin paljon että aamuvuoroon tulevat saivat siitä myös annoksen aamukahvin kanssa. Henkilökunnalla oli omat kahvit, asiakkailla omansa. Aamulla kun mentiin töihin oli ensimmäiseksi aamukokous osastonhoitajan huoneessa. Alkuun meillä oli ajansäätön vuoksi tapa ottaa aamukokoukseen kahvi ja puurokippo mukaan, mutta osastohoitaja kerran sitten raivostui kun aina siinä mössötettiin ja hörpittiin kun hän piti sitä aamuohjausta. Niin että sitten aamukahvi ja puuro syötiin nekin seisten ohimenne ennen töiden alkua pikapikaa. Jos halusi istua tauolle, määräys oli että toiletilla sai istua, muuten piti koko ajan mennä.
Scilla-kotiin kuului pienryhmäkoti jossa oli seitsemän asiakasta sekä kaksi osastoa. Työhöni kuului ensi aamulla lukea yökön sekä edellisen päivän hoitajien kirjoitamat raportit tietokoneesta. Ja sitten jokainen asiakas hoidettiin, aamupesut, puhtaat pävävaatteet päälle, vuoteet sijattiin ja vaihdettiin tarpeen mukaan puhtaat liinavaatteet. Kaikille tietenkin annettiin aamiainen ja joka ei enää jaksanut itse syödä, niin häntä autettiin ruokailussa. Joskus oli makuuhaavoja tai säärihaavoja hoidettavana ja opin hoitamaan niitä tekemään hienoja säärisidoksia ideal-sitteistä. Opin kaikki mahdolliset työtehtävät että pystyin sijainena tarpeen mukaan menemmään sille paikalle johon kunakin päivänä tarvittiin. Pyhisin oli asiakkaille papin suorittama aamuhartaus ja pyhä ehtoollinen ja autoin myös pappia ehtoollisen jakamisessa. Se oli tärkeä tehtävä, sain päälleni valkoisen puhtaan alban ja salaisesta kaapita otettiin esiin ehtoollismaljat, ehtoollisviini, se oli alkoholitonta, sekä ehtoollisleivät jotka on vohvelia ja niissä on pyhä kirkon kuvio.
Kesällä asiakkaat ulkoilivat laitoksen pihalla tai parvekkeella. Kevätkesällä kun aurinko paistoi lämpöisesti, saimme viedä pienryhmäkodin asiakkaat laitoksen takapihalla olevaan vanhaan puistoon jossa kukki lukematon määrä sinisiä kauniinta tuoksuvia scillakukkia, idän sinililjoja. Levitimme huopia puiston nurmikolle joilla sitten olimme ja mukaan otettiin kahvia termoskannussa ja asiakkaille nokkamukit joista he pystyi itse juomaan. Puutarha oli kuin paratiisi scillan kukkimisajalla.
Joka joulu asiakkaat pääsivät joulukirkkoon, Diakonissalaitoksella on kirkko rakennuksen sisäosissa jossain. Vanhuksille yllätyksenä oli pestattu sairaanhoitajan toimivan kymmenottelijan urheiluvalmennettavat tulivat lahjaksi auttamaan. Laitosen käytävien rappuihin tuotiin luiskat joita pitkin saatiin heidät pyörätuleissa vietyä kirkkoon, juhlapuvuissaan.
Töitten jälkeen oli rättiväsynyt, ja nukuin yöni kuin tukki. Siihen aikaan potilasnostureita ei ollut ja potilaat siirrettiin hoitajan hartiavoimin. Olin valmistautunut raskaaseet työhön käymällä kuntosalilla jossa keräsi voimaa ja bodyä. Se oli oikeastaan antoisin ja rankin työkokemus, missä ikinä olen ollut. Opin paljon ihmisyydestä ja opin mitä tarkoittaa ihmisten tasavertaisuus, se ei ole niin yksinkertaista. Olin töissä Scillassa äitiyslomasijaisuuden loppuun ja jälkeenkin päin tein muutamia keikkasijaisuuksia sekä Scilla-kotiin että muihinkin laitoksen hoivakoteihin. Sitten oli kuitenkin aika siirtyä uusiin asioihin ja uusiin koitoksiin.