Muutin Helsinkiin vuosituhannen vaihtuessa. Silloinen hyvä ystäväni oli tukenani ollessaan samankaltaisessa elämäntilanteessa. Olin jo aikuinen, opiskellut ja avioeronnut ja vailla työtä, perhettä ja mitään omaa elämää. Aloitin kaiken melkein alusta, koin olevani kuin teini-ikäinen, asuntonani oli pieni alivuokrahuone johon rahani riittivät ja toimeentulona oli työmarkkinatuki. Etsin omaa paikkaani uudessa elämässä, takana neljän vuoden opiskelut, epäonnistunut avioliittokokeilu ja kaikenlaista henkistä ja fyysistäkin sekamelskaa, se oli kaikki takanapäin. Mukanani oli tärkeimmät henkilökohtaiset tavarat ja opintolainan maksu. Edessä oli työpaikan ja vakinaisen asunnon etsiminen. Aluksi ilmoittauduin työvoimatoimistoon ja tutustuin ympäristöön ja opettelin kulkemaan raitiovaunulla ja Metrolla. Ensimmäisen työni oli taidetyö kesäteatterissa, jossa sen kesän produktiona oli avant garde tapahtumaa. Espoossa Karhusaaren mueona toimiva linna ja linnan piha-alue, ja koko Karhusaari muuttui sinä kesänä 2000 tapahtumataloksi. Kesä meni menojaan sen isommitta ongelmitta, tosin tienestit olivat plus miinus nolla. Syksyllä työvoimatoimistosta Mikonkadulla löysin mahdollisuuden tutkimushaastattelijaksi, sinne hain ja pääsin. Markkinointiin ja manontaan liittyvia kuluttajatutkimuksia, se oli mielenkiintoistakin ja tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Työ oli kausiluontoista ja tilapäistä, suoritepalkkaista ja välillä sai odottaa palkkioitaan parikin kuukautta, teimme töitä tavallaan ”omaan piikkiin”, ”ota tai jätä työ” eli palkka vaihteli ja välillä piti laskujen maksuja siirtää kuukaudeksi pariksi eteenpäin. Välillä olin työttömänä ja sain sovellettua markkinatukea, sain korvaukset työttömyyspäiviltä ja suhteutettuna ansioon ja pärjäsin jotenkin eli en kovin hyvin. jouduin myös muuttamaan usein, tilapäiset asumisratkaisut ja muuttamiseet tulivat yllättävän kalliiksi mutta edullisen vuokra-asunnon löytyminen pääkaupungista oli kiven takana. Keksin siten kysyä perustöitä kouluista, hoitolaitoksista, lastentarhoista ym ja sainkin jonkin verran tilapäisiä työmahdollisuuksia, tein keikkalaisena työlistan puutoksia ja lyhyitä sijaisuuksia tosin koulutukseni ohjaustoiminnan artenomi ei antanut varsinaista pätevyyttä oikein mihinkään työtehtävään mutta oli tarjolla töitä joihin ei vaadittu pätevyyttä.
2001-vuoden lopulla sain sitten mahdollisuuden osallistua puolen vuoden työllistymisprojektiin EevaSusi teatteri ry:n taide- ja mediapajaohjaajien kurssin teatteriopintoihin, joihin liittyi työharjoittelua nuorten parissa. Opiskelimme uusia ilmaisullisia teateritekniikoita ja opetimme niitä parhaamme mukaan nuorille syrjäytyneille taiteilijanaluille, jotka järjestivät lastenteatteria ja tapahtumaa saamiensa oppien nojalla. siinä meni mukavasti puoli vuotta.
No mitä sitten? Nelikymppinen Tampereelta muuttanut artenoomi oli siinä vaiheessa ihmeissään. En kokenut mahdolliseksi kilpailla taidealan työpaikoista nuorison kanssa. toivoin että jos minut olisi ”löydetty” johonkin mahtavaan asiaan, mutta niin tapahtuu vain elokuvissa. Kesällä sain paikan ison helsinkiläisen tapahtumienjärjestäjän leivissä, ompelijana, roudarina, tarjoilijana ym, se nyt kuitenkaan ei ollut minun oma paikkani, mutta oli kokoemuksena kasvattavaa.
Selasin sitten taas työvoimatoimiston työpaikkoja, minulle kerrottiin että esittävän taiteen työpaikat on ihan omissa toimistoissa. En kuitenkaan hakeutunut sellaiseen, mielestäni alalla oli niin paljon ikäviä lieveilmiöitä ja toiseksi olin Helsingissä itsekseni oman onneni mojassa ja hakeuduin Helsingin Diakoniaopiston lähihoitajakoulutukseen, jonne minut hyväksyttiin kuntoutuksen tukemisen koulutusohjelmaan rankkojen pääsykokeitten ja psykologin ja psykiatrin haastattelujen kautta. Sain myös asunnon opistolta opiskelun ajaksi. Opiskelun alku oli rahoituksen puolesta haastavaa, mutta kaikki sutviintui siitä ja niin aloitin opiskelut ja työharjoittelut niin kuin muutkin opiskelijat. Valitsin lähihoitajan kurssin, se olisi lyhytaikaisempi kui sairaanhoitajan, ja kuntoutuksen tukemisen koulutusohjelman koska se tukisi jo opiskelemaani ohjaustoiminnan artenomin tutkintoa joka oli lähinnä työpajaohjaajan tutkinto. Kaikkiin työpajaohjaajan työpaikkoihin Helsingissä vaadittiin vähintään terveydenhoidon perustutkinto muitten tutkintojen lisäksi. En silloin tiennyt että opiskelemani hoitaja-tutkinto luettii sosiaalialan eikä terveydenhoitolan perustutkinnoksi, ja se myöhemmin vaikutti työnsaantiin. Mutta kuitenkin, jo opiskeluaikana sain hyvin kontakteja eri työpaikkoihin jossa sitten tein sijaisuuksia ja keikkatöitä jo opiskeluaikani. Ja ensimmäisen vuoden työpaikkani oli Hoiva Oy:n Scilla-kodissa jossa suoritin perussairaanhoidon työharjoittelun. Se sijaitsi toisen Vanhan Diakonissalaitoksen tiloissa, saattohoitokodissa jossa oli asiakkaina laidasta laitaan, vanhoista diakonissoista entisiin valtiomiehiin ja syrjäpuolen kulkijoihin.
Muutin usein, asuin Helsingissä yhdessätoista eri asunnossa, ne sijaitsivat eri puolilla kaupunkia. Positiivisesti ajattelin että on hienoa tutustua asumiseen eri kaupunginosissa, että sitten kun valitsen vakituisempaa asuntoa niin tiedän mistä etsiä. Nyt en enää asu Helsingissä.
artenomi, Eeva Susi teatteri ry, taide, teatteri, työvoimatoimisto