Perjantaina matkustin junalla Suonenjoelta Helsinkiin. Matka on uuvuttava neljätuntinen. Ostin matkalipun automaatista ja odottelin junaa istuskellen pienen gazebon penkillä. Suutuksissani edellisenä iltana meinasin lähteä taksilla poies, mutta elinkumpani gentlemannina halusi että turvallisesti menen hänen viemänä asemalle ja menen junalla. En tiedä, mutta siellä mökillä mielestäni kummittelee ja minua pelotti siellä olla. On epäilty että kummituksen on aiheuttanut mökkipalstalla elelevä puunlahottajasieni joka tekee hahmoa siellä oleville seuraksi.
Aurinko alkoi paistaa ja lämmin hiveli koko kehoa. Sain lähtöpassit mieheni kesämökiltä jossa vain riitelimme kun jouduimme palelemaan vesisateelta suojassa pienessä saunamökissä. Ja kun olimme saunassa se kummitus tönäisi minut lauteilta, onneksi putosin kiuasta vastapäiselle reunalle. No mitä siitä.
Satuin junavaunuun jossa oli muutamia lapsia, pikkutyttöjä vaaleanpunaisissa housupuvuissa sekä heidän vanhempiaan ja huoltajiaan. Edessä olevalla penkillä istui eloisa mustahiuksinen pikkutyttö, jonka kerrottiin olevan adoptoitu Intiasta. Tyttö oli viehättävä, hiukset oli letitetty karibialaistyyliin ja jutteli eloisasti suomalaisäitinsä kanssa. Lähtiessämme kysyttiin, että ryhtyisinkö lapsen sellaiseksi ”grannyksi” kun hänellää ei oikein ole ketään. Jouduin vastaamaan että en asu Helsingissä.
Lauantaina laitoin kuntoon huonekasveja. Hain ”Porvoon kukkatalosta” uusia kasveja menehtyneitten tilalle: anopinhampaan, mehiruusukkeen ja tähtialoen. Ne sietävät myös kuivuutta. Juttukaveriksi valitsin tummanpunaisen floxinian, suppilokukan jollainen oli aina Tyrvään isomummun pirtin pöydällä kesäisin. Floxinia sai paikan messinkisestä kulhosta joka suo sille arvoisensa kehyksen. Sitten jaoin vihreän Zamioculcas-kasvin kahteen osaan ja istutin omiin purkkeihinsa. Se hajosi ja oksia irtosi, toiveikkaana seuraan nyt että elpyykö se. Irronneet oksat laitoin vesiastiaan.
Viime kesänä ostin Lidlin kukkahylystä myymättä jääneen aloekasvin, vaaleanvihreän ressukan. Se kasvattaa pitkiä kapeita oksia harvaksi viuhkaksi, sen seuraksi purkkiin pääsi pieni pääsiäisestä jäänyt tulilatva. Ne viihtyvät hyvin yhdessä.
Asiuinkumppanini 30 vuotta vanha kiinanruusu, se on ärsyttänyt minua jo kauan. Sitä on leikelty miten kuten ja alkukesällä laitoin sen uuteen altakasteluruukkuun. Leikkasin siitä ihan nysän. Sen varsi on alhaalta melkein ranteeni paksuinnen mutta oksat muodostivat niin outoja muotoja että nyt kun se alkaa kasvattaa versoja niin se tulee kauniimpi. Se voi purkin vaihdoksesta ja leikkauksesta huolimatta hyvin vihreästi.
Kukkakauppareissulla näin ilmoituksen Kirpputori, ja poikkesin. Usein käyn kirpputorilla, niistä voi tehdä ”löytöjä” . Juttelin kirpputoria pitävän taiteiljan kanssa ja hän kertoi että keräävät Malawiin ompelukoneita ja maatalouostarvikkeita Merikontillisen ja lähettävät sen sitten paikallisen naistyön hyväksi. Hän kertoi että on tekstiilisuunnittelija ja on suunnitellut aakkospeittoja joita on tehty ompelukerhossa Intian lastenkotilapsille. Niistä lapset oppivat länsimaisia aakkosia ja niissä voi nukkua. Siitä voi vielä poikia minullekin pientä ajankulua.
Olen dieetillä. Mieheni mielestä olen liian paksu kokoisekseni ja koetan ohentua ainakin vyötäröllä olevien jenkkakahvojen verran. Ylipaino on minulla vähäinen, mutta se aiheuttaa kohonnutta verenpainetta, polvi ja lonkkakipua ja selkäsärkyä. Laihtuu kun ei syö, liikaa. Saa nähdä pitääkö hän minusta enemmän jos hoikistun. Huushollissa ei siedetä pullukkaa.
Huomenna kun olen vielä itsekseni, koetan löytää mustikoita lähimetsistä, edes vähän, aikaa minulla on niitä etsiä. Suomalaiset metsämustikat ovat superfuudia jota arvostan. Muun täydennyksen dieettiini saan Arctic Nutrition– tuotteista ja tuoreista vihanneksista.