Viime vuosi oli omassa elämässäni varsin erilainen kuin monet viime vuotta edeltäneet vuodet. EN tarkoita että olisin odotellut maailmanloppua, jota ei tullutkaan. Olen katsonut elokuvina tai televisiosta monet ennuselokuvat, olen lueskellut Mayojen kalentereista tehtyjä selvityksiä. Maailman ilmiöitä voi selvitellä monin tavoin, sitä on mm. kirjailija Umberto Eco selittänyt tiiliskivimäisissä teoksissaan, että ei selityksillä pysty maailman menoa hallitsemaan, häiriköimään kylläkin.
Olen ollut kotirouvana, edellinen työni sosiaalitoimessa vanhustenhoitajana osoittautui liian rankaksi. Kotona olo ja se että saa itse päättää mitä tekee on ollut kivaa. Nyt kun oli aikaa miettä asioita niin muutin vuoden alussa kihlattuni kanssa yhteen asumaan Porvooseen (muutin Helsingistä jossa asuin 11v.). Ja Porvoo on hyvä kotikaupunki.
Ostettiin uusi pakastin ja täytettiin se metsän antimilla: sienillä ja marjoilla. Lisänä vähän kaikenvärisiä herukoita edesmeneen anoppikokelaan puutarhasta.
Kuntoilutavoite oli myös, olen liittynyt kuntoklubiin. Ollaan tehty retkiä luonnossa ja melottu kanootilla mökkijärvellä. Myös elopaino on pysynyt kohtuuden rajoissa.
Retkiä on tehty laivalla Tukholmaan ja Tallinnassa on käyty kolmesti. Kesälomaa vietettiin mieheni syntymäkodissa Suonenjoella, taloa isännöi nuorempi veljensä. Käytiin muutanan kerran myös Tampereella josta olen kotoisin(v.1999 asti).Yhdessä teimme matkan Portugaliin keväällä, syksyllä kävin itsekseni Teneriffalla.
Tapio eno siirtyi ajasta iäisyyteen. Ehdimme häntä tavata ennen hänen kuolemaansa Kotimäen torpassa jossa hän oli asunut syntymästään asti. Talon hänen jälkeen maineen osti serkkuni poika. Tapasin äidin puolen serkkuja Tampereelta ja Vammalasta perunkirjoitusasioissa pariin kertaan.
Enoni viimeinen toivomus minulle oli, että en menisi enää sinne sosiaalitöihin jossa kaltaisiani ei ole osattu arvostaa.
Hän arveli että jotenkin selviän. Eno haudattiin lähisukulaisten läsnäollessa Vammalan hautausmaan uhrilehtoon. Samaa toivoi äitinikin kun hänestä aika jättää. On helppo viedä muistokynttilät ja kukat oman kotipaikkakunnan uhrilehdon muistelukulmaukseen, missä sitten elämmekin.